MORSIUSKIMPUT

Morsiuskimppu ja sulhasen kukat

Käsityönä tehty morsiuskimppu on on morsiamen koru, jonka sopivuus kantajalleen suunnitellaan puvun värin ja leikkauksen, morsiamen olemuksen, lempikukkien sekä muiden yksityiskohtien mukaan. Myös häiden tyyli ja vuodenaika otetaan huomioon.

Sulhasen viehe eli rintakukka tehdään yleensä samoista kukista kuin morsiamen kimppu. Etiketin mukaan frakin ja smokin kanssa käytetään valkoista neilikkaa. Tällöin bestman saa rintaansa punaisen neilikan.

Varaathan ajan  suunnittelua varten, siten voimme palvella sinua parhaiten

Muut hääjuhlan kukat

Hääjuhliin koristellaan kukin myös isät, äidit, kaasot, sulhaspojat ja morsiusneidot. Vieheiden lisäksi käytetään kukkakoruja, -koreja ja -kimppuja. Kukkakoruja voi käyttää esim. hiuksissa, olkapäällä, ranteessa ja kaulassa. Yksilöllisesti tehdyt kukkakorut erottuvat edukseen kantajansa tyyliä korostaen.

Kirkossa kukkakoristeita käytetään sisäänkäynnissä, penkkien päissä  ja alttarilla. Juhlapaikalla kukilla kaunistetaan sisääntuloa, pöytiä ja esiintymistilaa.  Asetelmat, kimput, yksittäiset kukat ja köynnökset toimivat näissä parhaiten. Usein myös hääauto somistetaan juhlaan sopivaksi.

Yhteystiedot

Somman hautauspalvelu

Puistokatu 2, Kolmikulma
40100 Jyväskylä

Aukioloajat

Ma-Pe:  9:00 - 17:00
tai sopimuksen mukaan

Yhteydenottolomake

Vuoden kukkakauppiasyrittäjät 2020